Minä valitsin sinut sinut sinut ja sinut minä sain

Voi kuinka upeita! Ajattelin nähdessäni ensimmäistä kertaa australianpaimenkoiran Savonlinnassa Kyrönniemen kentällä järjestetyssä koiranäyttelyssä -90 luvun lopulla. Rotu kiinnosti kovasti jo silloin, mutta toisaalta koko mietitytti. Eräässä sen ajan koirakirjoista oli yhden kappaleen viimeisillä sivuilla lyhyt esittely uusista roduista ja roturisteytyksistä. Siellä oli kuva ja maininta myöskin kääpiö australianpaimenkoirasta. Siihen se kuitenkin jäi. Yritin kyllä vuosien saatossa etsiä lisää tietoa tästä pienestä muunnoksesta, mutta tuntui että kyseessä on lopulta yhtä yleinen olento kuin yksisarvinen hevospiireissä.

Ajan saatossa asia siis jäi ja minusta tuli aluksi lunnikoirien omistaja, sitten sheltti-ihminen. Kuulun jossakin määrin niihin ihmisiin, jotka uskovat kohtalon voimaan. Eräänä alkukesän aamupäivänä vuonna 2017 Tampereella silloisen kotini kulmilla hääri pikkuinen karvakerä. Onko se sheltti? Onko se bordercollie? Ehkä aussie? Voi herranjumala sehän on kääpiö australianpaimenkoira! Pikkuinen Aada oli vasta saapunut Saksasta Suomeen. Olin ymmälläni. Eikö kyseessä ollutkaan vaan yksittäisen vanhan koirakirjan lyhyt kuvaus uusista ihmeellisistä rotucocktaileista, jotka sittemmin painuivat unohduksiin. 

Tästä alkoi tarkempi tutustuminen rotuun ja lopulta olimme siinä pisteessä että lensimme Saksaan hakemaan Aadan pikkusiskoa. Pieni redmerle tyttö suukotti naamani märäksi heti saadessani hänet syliini, onneni siinä hetkessä oli mittaamaton. Minun oma pieni amerikanpaimenkoirani, Käpy.